Meille on tullut kolmen päivän kassi joka toinen viikko nyt kohta vuoden ajan. Homma on toiminut hyvin, vaikkakin muutamia kertoja on joku raaka-aine puuttunut tai laadussa ollut huomautettavaa. Nämä on kuitenkin aina hyvitetty laskussa pyydettäessä.
Ruokakassipalveluitahan on muillakin, mutta itse olen tilannut keittiökaverilta, koska kassin saa gluteenittomana ja palvelu on joihinkin muihin verrattuna kohtuuhintainen. Ruokakassipalvelun hyvät puolet ovat omasta mielestäni:
-Ruoat on mietitty valmiiksi. Itselleni pahinta on juuri arjessa, kun pitää päivittäin miettiä, mitä tänään syötäisiin. Aikaa säästyy.
- Tulee kokeiltua erilaisia ruokalajeja ja raaka-aineita. Tiettyjä resepteja ei olisi tullut koskaan kokeiltua ilman tätä palvelua. Oppii myös tekemään uudenlaisia ruokia ja käyttämään raaka-aineita, joita ennen suorastaan kammosin.
- Ruokahävikki pienenee.
- Ruoka on terveellistä ja kalaa on usein. Kalaa tulee harvoin omatoimisesti laitettua.
-Ruoanlaitto rentouttaa työpäivän jälkeen.
Kammoamani ainekset työlaudalla. Ystävystyin fenkolin kanssa, mutta varsiselleri ei edelleenkään putoa :) |
Huonoja puolia kassipalveluun liittyen:
- Joskus tulee aineksia/ruokia joista ei pidä. Eli ei saa olla kovin nirso.
- Joinakin viikkoina ainekset ovat olleet edullisia kassin hintaan nähden.
- Aina ei jaksaisi.
- Välillä ruoat suuritöisiä työpäivän jälkeen toteutettaviksi.
- Kassin koko on mielestäni vähän pienehkö neljälle henkilölle. Itse syömme kahteen pekkaan yleensä koko annoksen, vaikka se on tarkoitettu neljälle. Ehkä vain syömme älyttömän paljon :)
Suosittelen kokeilemaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti