lauantai 1. huhtikuuta 2017

Raskausviikot 13-18

Pahoinvointini jatkui viikkoon 18 asti ja olo oli muutenkin kuin ensimmäisellä kolmanneksella. Pahoinvointi tosin muutti hieman muotoaan muuttuen pidempiaikaisesta kuvotuksesta pikemminkin pulauttelun iltaisin. Oksennus tuli jopa helpommin kuin alussa, mutta olo helpottui aina heti sen jälkeen, eikä pahoinvoinnin tunteessa tarvinnut kärvistellä.

Viikolla 15 oli neuvolääkäri, jossa kaikki oli hyvin ja pääsin taas pikaisesti kurkkaamaan vauvaa ultrassa. Doppler myös tuli hankittua, kun varmoja liikkeitä en tuntenut. Sydänääniä tulikin kuunneltua lähes joka ilta kotosalla.

Ehkä jännintä tällä ajanjaksolla oli raskaudesta kertominen. Uutinen tuli varmasti monelle hiukan yllätyksenä, kun meillä on jo molemmilla tätä ikää ja toisaalta olemme olleet jo 13 vuotta naimisissa niin joitakin mahdollisesti ihmetytti, että miksi vasta nyt. Uteluja ei ihan hirveästi asiaan liittyen tullut, lähinnä kysyttiin oliko vauva pitkään odotettu ja toivottu ja juuri sitähän se oli. Töissä ahdistusta herätti lähinnä tuleva äitiyslomani ja hetken tunsin itseni jopa vähän korvaamattomaksi, mutta tilanne sitten tasaantui :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti