perjantai 10. tammikuuta 2014

Uuden vuoden tavoitteista osa 1

Vuodenvaihteessa tuli taas mietittyä tätä elämää. Olen jo pitkään miettinyt, että tavaraa pitäisi kotoa vähentää ja kaappeja siivota. Osittain Ostolakossa-blogin innoittamanakin päätin ottaa sen nyt vuoden 2014 tavoitteeksi. En tosin ihan joka päivä lupaa hävittää mitään, mutta otan tavoitteeksi, että meiltä vähintään viikottain häviäisi joku tavara tavalla tai toisella. Vaatekaapissani ainakin lienee suhteellisen paljon kierrätettävää. Lisäksi otin vaatteiden osalta tavoitteeksi ostaa jatkossa laadukkaita ja kestäviä vaatteita. Käytän oikeasti vaatteet lähes puhki eli harvoin tulee osteltua uusia, joten laatuun satsaaminen kannattaisi.

Ensimmäisenä lähteä sai kattila, johon riisipuuro paloi pohjaan jouluna :)

Toisena tavoitteena voisin tässä mainita, että haluaisin tänä vuonna panostaa bloggaamiseen. Opetella ottamaan laadukkaampia kuvia ja postata usein. Myös teknisellä puolella saattaisi olla lisäoppimista. En suunnittele ainakaan nyt keväälle mitään opintoja, joten minulla pitäisi olla aikaa panostaa jonkin verran tähän. Blogin nimen keksiminen on tuottanut todellista haastetta, eikä Musmus varmaankaan tule olemaan se lopullinen. Toivottavasti sen jonakin päivänä tulee kirkkaana mieleen.

Seuraavassa postauksessa ruokavalio/liikunta tavoitteista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti