keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Arkivapaa ja selkävaivat

Tänään on keskiviikko, tavallinen arkipäivä (paitsi että on torttupäivä, mutta kuitenkin) ja minulla vapaapäivä. Nämä päivät tuppaavat kulumaan myöhempään nukkuen, digiboxia tyhjentäen, imuroiden, eläimiä hoitaen ja ruokaa laittaen. Ja näköjään blogiakin kirjoittaen.

Aiemmin olen sivunnut selkäasioista kirjoituksessani. Niistä nyt tarkemmin.
Minulla on siis ns. huono selkä. Kun täytin 30, sen on silloin tällöin pettänyt minut. Jonain aamuna olen herännyt siihen, että vessaan on pitänyt kontata kovan kivun kanssa. Tätä on yleensä seurannut parin viikon sairasloma kera särkylääkkeiden ja lihasrelaksanttien. Tämä on toistunut yleensä n. puolen vuoden välein. Lisäksi on ollut lähes päivittäin lievempiä kipuja.

Selkää on tutkittu röntgenkuvan verran ja todettu, että parissa nikamanvälissä on kulumaa. Fysioterapiassakin olen käynyt kuulemassa liikunnan tärkeydestä ja saamassa nivaskallisen liikkeitä, joita ei kumminkaan tule tehtyä, koska niitä on niin paljon ja aikaa menisi tunti päivässä ja ohjeet eivät motivoi :S

Kävin muutama kuukausi sitten Kuntoutus Karppisella manuaaliterapiassa. Homma oli melko kivuliasta enkä siitä oikeastaan muuten saanut apua, mutta kotihoito-ohjeet olivat kerrankin toteuttamiskelpoiset. Hoitajani mielestä selkäni oli kipeä heikkojen ja jumissa olevien jalkojeni vuoksi. Sain ohjeet muutamaan liikkeeseen, joiden suorittamiseen menee ehkä 15 min kerrallaan ja joita voi periaatteessa tehdä missä vaan. Olen saanut tehtyä liikkeitä useamman kerran viikossa ja selkä on ollut huomattavasti aiempaa paremmassa kunnossa.
Täytyneekin siis taas ruveta jumppaamaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti