sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Herkuttelua ja paastoamista 5-2

 Meillä on jo pitkään, ehkä pari vuotta juotu Dolce Gusto- kahvia. Tilasin nyt ensi kertaa kahvit nettikaupasta, kun toimitus oli ilmainen ja kylkiäisiäkin jaettiin. Tuosta siis puuttuu vielä cappuccino, joka annettiin ilmaiseksi mukaan tilaukseen. Emme pidä pakkauksissa olevan maidon mausta, vaan lämmitämme oikeaa maitoa ensin mikrossa ja sitten lisäämme siihen kahvin koneesta.
 Tämä on ollut viime aikojen herkku: Maustamatonta (mielellään ahvenanmaan) jogurttia, hedelmää (yleensä omenaa) ja kanelia. NAM!
 Kahvittelu on mielipuuhaa. Tässä Itiksen Robertsilla Sitruuna-marenkipiiraan kera.. Mun lempparikakkua <3
 Tässä itse paistamani aamupalapannari riisijauhosta. Pyrin siis välttämään vehnää. Ihan hyvin onnistui :)
 Tässä kotikahvittelua, joskus joulun tienoilla. Enää meillä ei tuollaisia ole kaapeissa :)
 Omatekemää lihamureketta ja porkkana-perunamuusia.
Kaksoset:)

En ihan näin paljon kuitenkaan herkuttele, kuin näistä kuvista voisi päätellä. Paastoan siis ma ja to. Muuten arkisin syömme melko kurinalaisesti tavallista kotiruokaa pyrkien syömään paljon kasviksia ja hedelmiä. Viikonloppuisin sitten herkutellaankin. Vehnätön dieettini yleensä muuten pitää, mutta yleensä viikottain tulee kertaalleen kahviteltua jonkun kakkupalan kera. Senkin suhteen pyrin mahdollisimman pieneen taikinamäärään ja välillä se saattaa olla täysin vehnätönkin jos sellainen on saatavilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti